POHJOIS-SATAKUNNAN VIHREÄT
KANKAANPÄÄ, HONKAJOKI, JÄMIJÄRVI, KARVIA, SIIKAINEN
Tule mukaan vihreään toimintaan
Olemme Vihreiden paikallisyhdistys Pohjois-Satakunnassa. Vaikutamme jäsentemme tuella vihreämmän Pohjois-Satakunnan ja paremman maailman puolesta. Haluamme toimia ympäristön suojelun puolesta. Pyrimme tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Haluamme harjoittaa politiikkaa avoimesti, osallistavasti ja reilusti.
Kaupunki on olemassa tarjotakseen asukkailleen peruspalvelut: päiväkodit, koulut, terveyskeskukset, vanhustenhoidon. Tämän lisäksi kaupungissa tarvitaan lähiluontoa, kulttuuria, kirjasto ja liikuntamahdollisuuksia. Kaupungin on pidettävä huoli siitä, että kuntalaisille on tarjolla julkisia liikenneyhteyksiä. Kaupunkilaisille tärkeitä ovat myös osallistumismahdollisuudet itseään koskevaan päätöksentekoon, lähidemokratia ja monikulttuurisuus.
Tule mukaan kasvavaan vihreään pohjois-satakuntalaiseen joukkoomme rakentamaan parempaa huomista -yhdessä!

Ajankohtaista
Valtuustoaloite 1.3.2021 Opiskelijahuollon henkilöstön koulutus lyhytterapioihin
Aihe: Opiskelijahuollon henkilöstön koulutus lyhytterapioihin Nuorten rikollisuus on kokonaisuudessaan vähentynyt, ja suurin osa nuorista voi hyvin. On kuitenkin pieni osa, joka voi entistä huonommin. Takana on usein neuropykologinen tai psykiatrinen ongelma, johon...
Harri Kangas: Turvekeskustelu jatkuu: Luonnolle ja ilmastolle löytyy puolustajia
[Mielipidekirjoitus Kankaanpään Seutu 26.2.2021] Päästöjä on vähennettävä. Meidän ihmisten elinmahdollisuuksien kannalta on turpeenpoltosta luovuttava ensimmäisenä, koska siitä päästöjä tulee paljon. Polttoturpeen käyttö loppuu joka tapauksessa, joten innovaatioita,...
Vihreiden kuntavaaliohjelma julkaistu!
Mahtavalla kuntavaaliohjelmalla kohti vaaleja! ?? Vaaliohjelma esittelee keinot, joilla kunnissa voidaan kääntää suunta kohti kestävää tulevaisuutta: ? Torjumme ilmastonmuutosta ? Panostamme koulutukseen ?Suojelemme arvokasta luontoamme ?Tuemme heikoimpia...
Uusia ehdokkaita kuntavaaleihin
Pohjois-Satakunnan Vihreät ry julkisti yleiskokouksessaan 7.2. uusia ehdokkaita 18.4. käytäviin kuntavaaleihin. Ehdolle asettuu varavaltuutettu, SAMKin Taidekoulun kampuksen tiimivastaava Matti Velhonoja, FM, joka toimii tarkastuslautakunnan varajäsenenä ja...
Maria Ohisalo Kankaanpäässä: ”Tulevaisuudessa ei polteta mitään”
[Kankaanpään Seutu 6.2.2021, teksti Kristiina Dyer/ Kuva Pohjois-Satakunnan Vihreät ry] Kankaanpäässä lauantaina vieraillut sisäministeri ja vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo oli ilahtunut kipsilevytehdas Knauffin ja sähköyhtiö Vatajankosken yhteistyöstä...
Elina Kangas: Käännätkö katseesi ja vaikenet?
[Mielipidekirjoitus Pohjois-Satakunnan Vihreiden blogi 3.2.2021; Vastaesitys Kankaanpään seurakunnan kirkkoneuvoston kokouksessa 27.1.2021] Oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja avoimuus. Kankaanpään seurakunnassa nämä aiheet ovat olleet vuosikausia...
Vihreät nimesivät ensimmäiset ehdokkaansa Kankaanpäähän
Pohjois-Satakunnan vihreät ry on julkistanut ensimmäiset kolme kuntavaaliehdokastaan Kankaanpäähän. Vihreitä on tällä kaudella edustanut valtuustossa Irmeli Elomaa, joka löytyy myös nyt nimettyjen ehdokkaiden joukosta. Kevään kuntavaaleissa vihreillä tavoitteena on...
Elina Kangas: Tiedote kirkkovaltuustolle partiolupauksen muutoksesta
[Tiedote Kankaanpään seurakunnan kirkkovaltuustolle 16.12.2020] Maailmanlaajuisesti partiolaisia on yli 40 miljoonaa yli 200 maassa. Suomessa on noin 60 000 partiolaista. Alueen lippukunnissa jäseniä on Kankaanpäässä 161, Honkajoella 60 ja Jämijärvellä 41....
Irmeli Elomaa: Vihreiden ryhmäpuheenvuoro Kankaanpään ja Honkajoen yhdistymisvaltuustossa 14.12.2020
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, virkamiehet ja yleisö Tämä on ollut muutosten vuosi ja niin seuraavakin tulee olemaan. Ensimmäisenä kiitoksia. Kiitos kaupunginjohtajalle, johtaville viranhaltijoille ja Posan tartuntatoimen henkilöille nopeasta tarttumisesta...
Irmeli Elomaa valittiin Satakunnan vihreiden hallitukseen
Minna-Liisa Salonsaari valittiin Satakunnan Vihreiden puheenjohtajaksi vuodelle 2021. Minna-Liisa on toiminut kuluvana vuotena Porin seudun Vihreiden varapuheenjohtajana. Hän on filosofian tohtori kulttuuriperinnön tutkimuksen alalta ja asuu Porissa, mutta...